
Kaarna Kustannus
pieni ja vihreä indiekustantamo
Kaarna Kustannus?
Kaarna Kustannus on turkulainen pienkustantamo, joka antaa äänen lahjakkaille kirjoittajille julkaisemalla monimuotoista, lajirajoja haastavaa ja omaehtoista kaunokirjallisuutta.
Julkaisemme niin runoutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta kuin romaanejakin.
Kaarna toimii Osuuskunta Kirjasimen alaisuudessa. Kaarnalla kustannustyötä tehdään vapoaaehtoisvoimin rakkaudesta ja intohimosta kirjallisuuteen. Kaikki tuotot käytetään teosten julkaisukuluihin ja kustantamon tapahtumien tuottamiseen. Toimintaamme ohjaavat vihreät arvot, ja suurten painomäärien sijaan keskitymme pieniin, ajatuksella työstettyihin painoksiin.

Käsikirjoitusten tarjoaminen
Pieni indiekustantamomme ottaa vastaan käsikirjoituksia vain ennaltamäärättyinä ajankohtina. Tällä pyrimme varmistamaan, että saapuneisiin teksteihin on aikaa tutustua rauhassa ja niistä jokainen saa ansaitsemansa huomion tulevia julkaisuja valitessa. Ilmoitamme käsikirjoitushaun avautumisesta aina nettisivuillamme sekä somekanavissamme.
Kaarna Kustannuksen toimintaperiaatteet
Kaarna on pienkustantamo, jonka julkaistavaksi voi tarjota käsikirjoitusta ohjeistuksen mukaisina aikoina. Kustannuspäällikkö ja -toimittajat valitsevat julkaistavat teokset taiteellisin kriteerein. Kaarnan kanssa laaditaan Suomen kirjailijaliiton ohjeiden pohjalta laadittu kustannussopimus.
Uutta Kaarnalta

Ihmeellinen merimatka
Johanna Pekkala
Nelli on itämerennorppa, joka rakastaa silakoita ja kallioilla köllöttelyä. Venla taas on Nellin paras ystävä, vedenhenki, joka tietää meren salaisuuksia ja parhaat kalastuspaikat.
Eräänä aamuna Nelli on juuri herännyt, kun läheiseltä rannalta kuuluu meteliä. Jokin suuri ja haiseva otus pörisee pellolla. Samalla Nelli huomaa, että meren säihke on kadonnut. Nelli ja Venla lähtevät etsimään hukkunutta säihkettä. Seikkailu kuljettaa ystävykset Itämeren aalloilla ja pinnan alla aina matalikoilta avomerelle saakka. Mutta löytyykö meren säihke lopulta? Ja mitä kummaa rannalla mahtaa tapahtua?
Ihmeellinen merimatka kertoo siitä, miten tärkeää on huolehtia luonnosta ja miten kaikkein arvokkaimmat asiat löytyvät usein ihan läheltä. Samalla se on tarinallinen tietokirja Itämerestä ja sen eliöistä.
Johanna Pekkala: Ihmeellinen merimatka
56 sivua
195 x 260 mm
Kansi ja kuvitus: Johanna Pekkala
Taitto: Johanna Pekkala
Kovakantinen
ISBN: 9789526568751
(OVH) 25 €
+ postikulut
![Kirvelä [etukasi] (1).png](https://static.wixstatic.com/media/672882_b9d9c9203dd443d79dbf4ff18a2f4bc8~mv2.png/v1/fill/w_294,h_411,al_c,q_85,usm_0.66_1.00_0.01,enc_avif,quality_auto/Kirvel%C3%A4%20%5Betukasi%5D%20(1).png)
Yksityiskohdattomuuksia
Matilda Kirvelä
Yksityiskohdattomuus: samat yksityiskohdat voisivat liittyä moneen asiaan, mutta liittyvätkin nyt nimenomaan tähän. Esseistinen runotutkielma älystä ja ruumiista kulkee henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen kipuilun ytimessä ja tutkii, millaisia rihmastoja on niin luonnon ja taiteen kuin ihmistenkin välillä. Korkeakulttuuri ja krapula-aamut asetetaan vierekkäin luonnollisesti ja kyselemättä. Yksityiskohdattomuuksia kutsuu tarkastelemaan ironian ja vakavuuden hienovaraista eroa palkitun runoilijan filosofisella, kyynisellä ja raadollisella kielellä.
Matilda Kirvelä (s. 2001) on turkulainen runoilija ja kotimaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija, jonka tekstiä inspiroivat rap-lyriikka, runouden väitetty vaikeus ja olut. Kirvelä voitti J. H. Erkon runokilpailun vuonna 2025.
Matilda Kirvelä: Yksityiskohdattomuuksia
92 sivua
Kansi: Martta Puromies
Taitto: Ulpu Kaikkonen
ISBN: 9789526568768
Ilmestyy maaliskuussa 2026
(OVH) 25 €
+ postikulut






