• Kaarna Kustannus

Sadunomainen kaski pohtii ilmastoeettisiä kysymyksiä


Kuva: Valokuvaaja Suvi Enala


Karoliina Tervosen esikoisteos, ekokriittinen runokokoelma kaski (Kaarna Kustannus 2020) on julkaistu. Teos esittää painavia kysymyksiä ilmastonmuutokseen ja lisääntymiseen liittyen, mutta vastapainoksi runojen kieli on sadunomaista ja lepattelevaa. Suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana sekä Kaarnan kustannustoimittajana työskentelevä Tervonen kertoo kiinnostuneensa nykyrunoudesta muutama vuosi sitten Turun yliopiston lyriikan kirjoittamisen kurssilla.

– Kurssin opettaja ravisteli pölyttyneitä käsityksiäni aiheesta ja osoitti runouden olevan parhaimmillaan lempeää anarkiaa. Runous ottaa kantaa, revittelee ja on jatkuvassa murrostilassa. Minua kiehtoo etenkin runouden tapa tutkia ja haastaa kielellisen ilmaisun keinoja.

Tervosen teoksessa niitylle kylvetyt kirjaimet nousevatkin nopeasti lentoon ja muuttuvat kaiken polttavaksi kaskeksi, kun runot kasvavat kuviksi ja kuvat runoiksi. Runojen kieli on riisuttua ja ilmavaa, ja myös välimerkkejä käytetään harkiten ja ajoin hyvin harvaan.

– Opiskelin pääaineenani suomen kieltä ja olen ammatiltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Ehkä runojen kirjoittaminen on tapani ilotella kielellä ja kapinoida kielioppisääntöjä vastaan, Tervonen hymyilee.

”Runous ottaa kantaa, revittelee ja on jatkuvassa murrostilassa. Minua kiehtoo etenkin runouden tapa tutkia ja haastaa kielellisen ilmaisun keinoja.”

Tervonen kertoo idean kaskeen syntyneen alkuvuodesta, jolloin hän kirjoitti Kammion antologiaan Luonto (2020) ekokriittisen runon, jonka puhuja pyytää jälkipolvilta anteeksi itsekkyyttään ja pahoittelee ilmastonmuutoksen riepotteleman maailman kohtaloa.

– Koronaviruspandemian myötä ilmastoeettiset kysymykset alkoivat painaa mieltäni raskaammin. Koin tarvetta pohtia ja pyöritellä aihetta enemmän kuin mitä tuon yhden runon puhujalla oli tilaa kertoa.

Tervonen naurahtaa, että runo alkoi siten kasvaa kuin itsestään. Hän kuvailee puhelimensa muistiinpanojen täyttyneen kielikuvista ja säkeistä, jotka kirkastuivat hänen mieleensä kävelylenkkien tai kauppareissujen aikana. Tervonen kertoo tarjonneensa antologiaan riisutun version runosta, mutta antaneensa säkeiden rönsyillä villinä puhelimensa muistiinpanoissa. Lopulta hän päätti kerätä runon palat talteen, katkoa ylimääräiset oksat pois ja katsoa, millaisen tarinan ne kertovat kokonaisuutena. kaski on siten kuin yksi pitkä runo, joka on jaettu useampaan lukuun.


”Millaisen maailman jätämme kodiksi tuleville jälkipolville? Entä millaiseksi Maa muuttuu seuraavien sukupolvien askelten alla?”

Tervonen arvelee, että ilmastonmuutoksella on merkittäviä globaaleja ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka tulevat heijastumaan yhä vahvemmin tulevien sukupolvien arkeen. Hän kertoo teoksensa pohtivan, onko oikein tehdä lisää lapsia maailmaan, joka kärsii jo nyt liikakansoituksesta.

– Millaisen maailman jätämme kodiksi tuleville jälkipolville? Entä millaiseksi Maa muuttuu seuraavien sukupolvien askelten alla? kaski puhuu ilmastonmuutoksesta ja lisääntymisestä, mutta toisaalta muistuttaa myös, ettei kaikkien ole mahdollista saada lapsia toiveistaan huolimatta.

Tervonen haluaa myös painottaa, että teos on kirjoitettu globaalisti hyväosaisen ihmisen näkökulmasta ja esittää monia kysymyksiä, muttei pyri kertomaan vastauksia tai arvottamaan kenenkään ratkaisuja. Tuomitsemisen sijaan kaski pohtiikin ilmastoeettisiä kysymyksiä sadunomaisen kielen keinoin ja osallistuu ilmastonmuutosta käsittelevään keskusteluun.

Tervosen runoja on julkaistu aiemmin muun muassa antologioissa sekä Lumooja-kirjallisuuslehdessä. kaski (2020) on hänen esikoisteoksensa.

Julia Heino