top of page
  • kaarnakustannus

Siimeksessä huokuu kuusimetsien mystiikkaa


Kuva: Valokuvaaja Suvi Enala


Kaarna Kustannuksen ensimmäinen kuvataideteos Siimeksessä (2020) on julkaistu, ja sen kunniaksi kaarnalaiset haastattelivat teoksen tekijää Pinja Tervosta. Kuvataiteilijana toimiva Tervonen on kulttuuri- ja museoalalle suuntaava maisterivaiheen opiskelija, joka viimeistelee pro gradu -tutkielmaansa ja työskentelee Kaarnan kustannustoimittajana.

Tervonen kertoo käyttävänsä taiteessaan pääasiassa akvarelleja ja tusseja, mutta kokee lyijykynän olevan itselleen kaikkein vanhin ja turvallisin tekniikka.

– Tällä hetkellä tosin inspiroidun eniten akvarelleista. Niiden läpikuultavuus kiehtoo minua, se että pelkällä akvarellilla toteutetussa työssä kaikki valkoinen ja valo tulevat alla olevasta paperista. Tässä taidossa haluaisin kovasti kehittyä, hän kertoo.

Tervonen naurahtaa ja myöntää akvarellien olleen ennen lähestulkoon hänen inhokkejaan, kunnes hän vain uskalsi yrittää yhä uudelleen niillä maalaamista. Akvarellien työstämisen ohella häntä kiinnostaisi kokeilla grafiikan tekoa kaivertamalla linolevylle ja painamalla sen avulla kuvia. Tervonen kertoo kokeilleensa grafiikkatöiden tekoa vuosia sitten, ja tekniikka jäi kiehtomaan häntä.

Siimeksessä taas on tussityönä toteutettu taideprintti ja kuvastaa lempeäkatseista peuraa, jonka näyttävästä sarvikruunusta roikkuu naavatuppoja. Peuran ympärillä pyrähtelee kaksi kuukkelia, ja teos huokuu kuusimetsien mystiikkaa. Tervonen kertoo halunneensa tuoda teokseen vanhan metsän taianomaista tunnelmaa.

– Piirsin peuran seuraksi kuusimetsän kuukkeleita. Niiden sanotaan olevan metsämiesten henkiä, ja tämä ajatus on mielestäni ollut aina todella kaunis. Lisäksi kuukkeleiden kerrotaan tuovan hyvää onnea heille, jotka metsässä niihin törmää.

Tervonen kertoo, että kuukkelit, peura ja puhtaasta ilmasta kielivä naava ovat hänelle suomalaisen metsän symboleita. Hän vihjaakin, että moniulotteista teosta voi tarkastella usealla eri tavalla. Peuran voi esimerkiksi ajatella kulkeneen metsässä, jolloin naava on tarttunut sen sarviin.

– Tai kenties peura onkin iätön metsänhenki, joka ei pudota sarviaan, ja niissä on alkanut kasvaa naavaa aikojen saatossa. Ehkä tämä oli enemmän mielessäni kun piirsin kuvaa, Tervonen pohtii.

”Metsä kätkee sisäänsä ihmeitä, jos vain haluamme ne nähdä.”

Hän kertoo teoksen nimen syntyneen siitä ajatuksesta, että kuukkelit asuvat pohjoisten metsien varjossa, siimeksessä, keräten naavaa pesiinsä. Hän kertoo usein kuulevansa peurojen askelten ääniä kulkiessaan metsässä, mutta tavallisesti metsäneläimet pysyttelevät kauempana kulkijasta. Tervonen kertoo huomanneensa, että pohjoisessa eläviä kuukkeleita sen sijaan kiinnostavat sekä retkeilijät että näiden eväät.

– Siimeksessä valikoitui siis varsin luontevasti teokselle nimeksi. Metsä kätkee sisäänsä ihmeitä, jos vain haluamme ne nähdä.

Teos kuuluu kolmiosaiseen sarjaan, joka saa jatkoa jo tänä syksynä. Tervonen kertoo suunnitelleensa seuraavien osien kuvaavan kettua ja pääskysiä. Luontoaiheiset työt ovat hänelle mieluisia, ja hän kertookin inspiroituvansa luonnosta, eläimistä sekä lempitaiteilijoidensa teoksista, jotka ovat opettaneet hänelle paljon.

Tervosen taidetta on julkaistu aiemmin muun muassa Louhisaaren kartanon Myrkkykasviesitteessä (Kansallismuseo 2018), ja hänen työskentelyään voi seurata Instagramissa @pinja_aurora_art.


Karoliina Tervonen

Comments


bottom of page